Hetkiä viikon varrelta

Päätin nyt kirjoittaa blogia, vaikka uni painaakin silmäluomia. Takana on varsin mielenkiintoinen viikko: alkuviikolla tuli opetettua normitunnit ja lisäksi sijaistin alkeisryhmän Kalevala-tunnit: homma ei sinänsä vaatinut hirveästi vaivannäköä, vaan mun piti ainoastaan kahlata kotona vuonna 1982 tehtyä nelituntista elokuvaa Rauta-aika ja etsiä siitä parhaat kohtaukset. Pelkäsin, että porukka nukahtaa elokuvan aikana, koska eihän alkeisopiskelijan kielitaidolla tuon elokuvan repliikeistä paljon ymmärrä. Suhtautuminen elokuvaan meni vahvasti huumorin puolelle, ja itsellänikin oli suuria vaikeuksia pokan pitämisessä. :D

Runsaan kuukauden aikana oon huomannut, että tykkään opettamisesta ihan oikeasti tosi paljon. Paino on sanalla opettamisesta: silloin kun porukka kuuntelee ja keskittyy opetukseen, on opettajan tehtävä varsin mielekäs. Luulen, että musta ei oo melskaavan teinilauman paimentajaksi muuten kuin totaalisen pakon edessä. Varsinkin tämän unelmatyöpaikan jälkeen voi pudotus yläkouluelämään olla aika karu... Mutta eipä siitä tarvitse vielä onneksi huolehtia.

Työviikko päättyi kaikilla suomen kielen laitoksella jo keskiviikkona, koska suunnattiin bussilla torstaina "seminaariin" Egeriin, joka on idyllinen pikku kaupunki parin tunnin päässä Debrecenistä. Mukaan lähti sekä lehtorit että opiskelijat. Matka aloitettiin aamusta mitenkäs muuten kuin kulauttamalla kurkkuun unkarilaista perinnejuomaa pálinkaa, jonka jälkeen kurkussa poltteli jonkin aikaa. Sama pálinkan tyrkyttäminen jatkui sitten pari seuraavaa päivää, eikä juoma- tai ruokatarjoilussa muutenkaan ollut moittimista.

Seminaarissa oli paitsi Debrecenin porukkaa myös vierailijalehtoreita muista suomen kielen opetuspisteistä, esimerkiksi Budapestista, Slovakiasta ja Romaniasta. Sain kutsun mennä tutustumaan Budapestin ja Bratislavan yliopistoihin ja vielä majapaikkatarjouksenkin. Esitelmät seminaarissa oli mielenkiintoisia. Omakin esitelmä meni lopulta ihan hyvin, vaikka uni painoi silmäluomia niin raskaasti muutaman tunnin yöunien jälkeen, että olin varma nukahtavani ennen omaa vuoroani.

Vaikka seminaarissa oli virallisena osuutena esitelmät, oli kokoontumisen tunnelma varsin epävirallinen, ja suurin osa ajasta kuluikin rentojen aktiviteettien parissa: lautapelejä, jalkapalloa, kokkausta ja leivontaa (mm. grillausta, korvapuusteja ja karjalanpiirakoita) ja
pöytätennisturnauksia. Suurin osa näistä aktiviteeteista tapahtui puolen yön jälkeen, joten ei ihme, että univelkaa oli mukavasti siinä vaiheessa, kun bussi lähti takaisin kohti Debreceniä.

Itse kaupunki, Eger, jäi suurimmaksi osaksi näkemättä, ja sinne täytyykin vielä palata tulevaisuudessa.

Paluupäivän ilta meni lähinnä koomatessa, mutta tänään ryhdistäydyin ja lähdin kaupungille tapaamaan erästä unkarilaista tyttöä, Noria, joka halusi vinkkejä tulevalle Suomen visiitilleen. Tavattiin kivassa kahvilassa, syötiin ihanaa suklaista jälkiruokaherkkua ja juustorullia, jonka nimiä en taaskaan muista. :( Ilta venähti, kun päädyin vielä Norin luo syömään hyvää keittoa viinin kera ja selailemaan Unkarin kaupungeista kertovaa kirjaa.

Tämän viikon aikana vahvistui taas käsitys siitä, kuinka ihania, avoimia ja ystävällisiä unkarilaiset ihmiset ovat. Mieltä painaa kuitenkin se, että monissa tilanteissa ulkopuolisen tunteen aiheuttaa väkisinkin se, ettei yksinkertaisesti ymmärrä mitään unkarinkielisistä keskusteluista. Motivaatiota kielen oppimiseen lannistaa se, että aika vähenee koko ajan enkä tunnu oppivan mitään pelkästään kuuntelemalla ja elämällä kieliyhteisössä. Onneksi ensi viikolla tapaan ensimmäistä kertaa each one teach one -parini. Ehkä kielen oppiminenkin lähtee sitten jotenkuten käyntiin.