"Kun kaikki menee pieleen, paista pannkakku". Uskon, että Sooloilua-leffassa mainittu elämänohje on varsin pätevä. Mikä piristää enemmän kuin pannari ja hyvä seura? Itselläni ei torstaipäivä mennyt lopulta täysin pieleen, vaikka pahalta aluksi näyttikin. Päädyin kuitenkin päivän päätteeksi syömään tyttöporukassa suussa sulavia unkarilaisia gundel-pannukakkuja puolalaisen Marcelan viimeisten Unkarin päivien kunniaksi. Suklaakastiketta ja pannukakkuja, joiden sisällä oli jonkinlaista banaani-pähkinätäytettä: todella makeaa, jopa minulle! Viimeistään nuo pannukakut nähtyäni loppukin harmi haihtui. :)
Kaikki alkoi siis siitä, että istuin torstaiaamuna kampaajan tuolille. Mukana oli sekä tulkki (kämppikseni) että unkari-suomi -sanakirja. Yhteistä kieltä kampaajan kanssa ei ollut sanankaan verran. Luotin kuitenkin siihen, että lopputulos ei voi olla kauheampi kuin lähtötilanne. Leikkaus onnistui mielestäni hyvin. Vaikka tekikin taas tiukkaa luopua melko pitkistä (ja sitäkin huonokuntoisemmista) hiuksista, oli uusi leikkaus pirteämpi ja hiukset terveemmän näköiset. Värjäys taas ei onnistunut, vaan lopputuloksena oli keltainen pää. Rahallisesti kampaajakeikka ei kirpaissut, koska pulitin hommasta vain jotain päälle 20e. Harmitti silti kovasti. Niinpä päädyin purkaamaan suruani unkarilaiselle ystävälleni, ja lähdimme ostoskeskukseen katselemaan, josko sieltä löytyisi jotain ratkaisua ongelmaan. Löysimme parturi-kampaamon, jonka tuolille pääsin puolen tunnin varoitusajalla. Tukkaani laitettiin tummanvaalea sävy, joka lopulta olikin hyvä ratkaisu, koska se on lähempänä omaa väriäni. Loppu hyvin kaikki hyvin. :)
Tähän viikkoon mahtui myös muun muassa vaihtareiden luistelubileet (oli huippua! <3), kiva sarjakuvatunti ja esseen ja työharjoitteluraportin kirjoittamista. Todella outoa, kun harjoitteluni alkaa olla siinä vaiheessa, että jäljellä on vain lopputehtävien ja tenttien valvomista ja tarkistamista. Kolme viikkoa aikaa Unkarissa. Ensi viikko kulunee kuin siivillä, kun saan Lotan tänne kylään ja lähdetään Budapestiin keskiviikkona. Jee! <3
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
torstai 18. marraskuuta 2010
Marraskuuko?
Otsikkoon liittyy kaksi ajatusta. Voiko olla marraskuu, koska auringon paistaessa ulkona tuntui siltä kuin olisi elokuu. Ehdin jopa tuskailla kuumuutta kiirehtiessäni yliopistolle hiki otsalta valuen. Mutta mukavaahan se on, ettei tarvi vielä kylmyydestä kärsiä, ehtiihän sitä Suomessa sitten värjötellä ihan tarpeeksi. Toisekseen huomasin, että mulla on vain neljä viikkoa enää jäljellä Unkarissa. Mihin aika ryntäilee?
Alemapana on muutamia kuvia Egerin reissulta, jonne suunnattiin puolalaisen Erasmus-harjoittelijan, Marcelan, kanssa sunnuntaina. Meillä oli perillä Egerissä vain muutamia tunteja aikaa (bussimatkat kesti yhteensä 5,5h!), mutta matka oli silti vaivan arvoinen: värikkäitä taloja, kapeita mukulakivikatuja, pieniä viinikauppoja. Idyllinen ja kaunis pikku kaupunki. :)
Tällä viikolla mulla oli omien tuntien lisäksi pari sijaisuustuntia: pidin levyraatia ja esittelin suomalaista musiikkia kulttuurintuntemuksen kurssilla. Onneksi sain osaavan suomen kielen opiskelijan avukseni tunnille tulkkaamaan. Tarkoituksenani oli esitellä mahdollisimman erilaisia kappaleita. Kun tuli Fintelligenssin vuoro, oli ilmeet opiskelijoiden kasvoilla näkemisen arvoiset. :p Soitin myös Semmareiden Tainan, ja siitä tuli hyvää palautetta. Yliopistolla oli avoimien ovien päivä, ja tunneille sai osallistua kuka tahansa. Munkin tunnille eksyi eräs mies, joka jälkeenpäin kiitti mielenkiintoisesta tunnista ja pyysi vielä kirjoittamaan lapulle tiedot Semmareista, jotta biisi löytyisi myöhemmin netistä. Omien opetustuntien rinnalla oon yrittänyt opiskella myös unkaria: tällä viikolla mulla oli kolme eri "each one teach one" -tapaamista. Varsin mukava ja mielenkiintoinen viikko takana siis.
Viikonlopulle on luvassa ainakin unkarilaisen bändin keikka ja unkarilaista leffaa. Niin ja esseen kirjoittamista... Ensi viikko kulunee kurssien viimeisiä tunteja suunnitellen ja esseetä viimeistellen. Ja sitten saankin tänne odotetun vieraan! <3

torstai 11. marraskuuta 2010
Syysloma naapurimaissa
On taas muutamia päiviä jo vierähtänyt siitä, kun palailin reissusta, joten täytynee päivittää blogia nyt, ettei kaikki unohdu. Hyvä syy luistaa esseenkirjoituksesta. Esseen lisäksi mulla ois mahdollisuus kirjoittaa artikkeli meidän laitoksen vuosittain julkaistavaan artikkelikokoelmaan. Ongelmana vaan on se, mistä artikkelin kirjoittaisin ja onko kirjoittamiseen aikaa, kun hommat on kasaantuneet muutenkin ihan kiitettävästi ja deadlinet lähestyy...
Mutta nyt siis reissujuttuihin! Lähdettiin viikko sitten keskiviikkona jyväskyläläisen vaihtarin kanssa Slovakiaan. Mulla oli jo aiemmin ollut haaveissa käydä Bratislavassa ja Wienissä, mutta kun tutustuin syysseminaarissa Bratislavan suomen kielen lehtoriin, matkasuunnitelma selkiytyi. Saatiin siis yöpyä mukavan opepariskunnan luona kaupungin keskustan lähettyvillä ihanassa asunnossa (uuden kerrostalon kattohuoneisto, 2 kerrosta, iso ulkoterassi hienoine näkymineen ym). Syysväreihin sonnustautunut Bratislava oli oikeastaan vielä kauniimpi kuin olin odottanut. Vanha kaupunki linnoineen ja kapeine kujineen oli kuin retki menneeseen. Turistejakaan ei marraskuisessa kaupungissa juuri näkynyt, joten sai rauhassa vaeltaa ympäriinsä.
Perjantaina suunnattiin sitten aamusta junalla Wieniin, joka on tosi kätevän matkan päässä Bratislavasta. Matkaan kului alle tunti, ja meno-paluu maksoi 11e. Opetuttavamme kertoivatkin, että he käyvät harva se viikko Wienissä, ja vielä vuodenkaan jälkeen ei näkeminen sieltä ole loppunut. Sen uskon kyllä! Aurinko helli kadulla vaeltavia turisteja, joita Keski-Euroopan kahvilakaupungissa kyllä riitti näin marraskuussakin. Lämpötila oli lähemmäs 20 astetta, eikä takkia juuri tarvinnut, vaikka tuulikin välillä aika vinhasti. Siinä auringossa istuessa oli ihan epätodellista ajatella lähestyviä joulumarkkinoita, joiden kojuja markkina-alueelle jo pystytettiin.
Ehdittiin päivässä kiertää kaupungin ydinkeskustaa ja sen nähtävyyksiä ihan mukavasti. Ei otettu mitään stressiä kiertelystä, koska paikasta toiseen juokseminen olisi ollut vastoin kaupungin kiireetöntä ja rentoa tunnelmaa: varattiin aikaa myös rentoon ruokailuun kellariravintolassa ja kahvihetkeen vilkkaan kadun terassilla. Aito sacherkakku oli maineensa veroinen! Mieleenpainuvin kokemus minulle oli vierailu Hofburgin keisarillisessa palatsissa. Ilmoittauduttiin englanninkieliselle opastetulle kierrokselle, johon lopulta osallistui vain me kaksi ja opas. Varsin henkilökohtainen turistikierros siis. Palatsiin tehdyssä museossa oli esillä keisarillisia huoneita, ja kaikista kiehtovimpia olivat tietenkin huoneet ja esineet, jotka liittyivät Itävallan keisarinnan Elisabetin, Sissin, elämään. Sissin elämä ja traaginen kuolema saavat kyllä mielenkiinnon heräämään, ja olin innoissani oppaan kertoessa tarinoita keisarinnasta. En tiedä, oliko miespuolinen matkaseurani yhtä innoissaan. :D Joka tapauksessa minussa heräsi pieni Sissi-kipinä, ja ajattelinkin hankkia käsiini noita vanhoja elokuvia, joita Suomessakin on joskus näytetty.
Alun perin meidän tarkoitus oli lähteä lauantaiaamuna takaisin Unkariin, mutta isäntäväkemme keksi kaikkea sellaista tekemistä, että oli suorastaan pakko jäädä vielä yhdeksi yöksi. Kierreltiin siis autolla Bratislavan ulkopuolella, jonne ei oltaisi muuten päästy. Käytiin kivassa modernin taiteen museossa ja ihmettelemässä historiallisesti merkittävää Devinin linnaa, joka sijaitsee kalliojyrkänteellä Tonavan ja Moravan yhtymäkohdassa. Sitten suunnaattiin rajan yli Itävallan puolelle, jossa käytiin paikallisessa pikku suklaatehtaassa. Olipa siellä herkkua jos jonkinlaista! Mieleenpainuvin "nähtävyys" automatkalla Itävallan puolella oli kuitenkin valtaisa merkkituotteiden outlet-ostoskeskus: merkkiliikkeitä toisensa perään, varsinainen maanpäällinen taivas (tai helvetti). Yhteensä tuolla taisi olla 150 merkkiliikettä Cuccista Calvin Kleiniin. Oli siellä myös sitten joitakin opiskelijankin lompakolle sopivia liikkeitä, kuten Benetton, Puma, Diesel, Esprit. Ja alennukset olivat kohdillaan, kaikista tuotteista lupailtiin vähintään 30 % alennusta. Tosin lähtöhinnatkin olivat aika korkeita. No, me eksyttiin kyseiseen paikkaan niin myöhään, ettei ollut kuin runsas tunti aikaa kierrellä, joten lopulta en löytänyt mitään sopivaa, kun aika kului siihen, että käveli ympäärinsä ja mietti, mihin menisi, kun aikaa on vähän. Mikä tappio ja vääryys!
Pettymystä lievensi se, että poikkesimme paluumatkalla perinteikkääseen itävaltalaiseen viinitupaan, jonka antimet ja ystävällinen palvelu saivat mielen taas kohoamaan. Sunnuntaiaamuna olikin aika suunnata takaisin Unkariin. Paluumatka sujui hyvin, ja pysähdyttiin muutamaksi tunniksi junanvaihdon yhteydessä Budapestiin syömään ja kahville. Muutamassa päivässä ehti lopulta tehdä ja nähdä kaikenlaista. Seuraavat reissut suuntautuvat luultavasti vain Unkarin rajojen sisäpuolelle, koska aika täällä vähenee vähenemistään ja lähikaupan vesipullohyllyn tilalle oli jo ilmestynyt suklaajoulupukkien ja -tonttujen armeija!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)