lauantai 4. syyskuuta 2010

Tutustumiskäynti kampukselle.

Läksin heti ensimmäisenä aamuna katsomaan harjoittelupaikkaani, Debrecenin yliopiston kampusta. Päärakennus on kaikessa arvokkuudessaan vaikuttava. Uusbarokkisen, linnamaisen rakennuksen eteen levittäytyy ranskalaiseen tyyliin rakennettu puutarha, jonka keskipisteenä on valtava suihkulähde. Varmaankin jokaisena syksyisenä työpäivänä tulee ihmeteltyä alueen kauneutta.

Suomalais-ugrilaisen kielitieteen laitos sijaitsee päärakennuksen kolmannessa kerroksessa. Ensimmäisen käynnin perusteella laitoksella on tosi mukavaa ja auttavaista porukkaa. Vastaanotto oli lämmin ja viiniäkin tarjottiin. On tietenkin vähän outoa, kun ympärillä puhutaan lähes pelkästään unkaria ja oman tietokoneen Word ym. ohjelmistot ovat unkariksi, mutta toivottavasti opin kieltä syksyn aikana edes vähäsen. Opetus alkaa viikon päästä, ja silloin saan myös tietää syksyn aikatauluista tarkemmin. Tiedän kuitenkin, että omat kurssini kokoontuvat vain kahtena päivänä viikossa, joten elämää on ehkä myös työn ulkopuolella. Jännittää kyllä, miten opiskelijat ottavat opeharjoittelijan vastaan ja miten suomen kielen opettaminen pitkän tauon jälkeen luonnistuu.

4 kommenttia:

  1. täytän nyt sun blogin kommenteilla ;)

    kampus ja rakennukset näyttää aivan ihanille <3 ja oon lukenu joskus kirjoista, miten upeaa tuo kaupunkiarkkitehtuuri voikaan olla unkarissa, joten oon ihan kateellinen ja utelias :) (yksi listalla oleva kohde, jossa olisi kiva käydä)

    opetus tulee menemään hyvin! se palailee kyllä tosi nopeeta taas mieleen. ja sähän olit niin hyvä sillon harkankin aikaan :) oppilaat varmaan tykkää, kun tulee nuori ja nätti tyttö, varmaan niille sillei kivan rentoa ja vaihtelua :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti rohkaisun sanoista!:) Tulikin mieleen kaikki meidän kevään 09 harkkatunnit, kun oon näitä tunteja suunnitellut. Mut nytpä ei oo ohjaaja vahtimassa, onneks.;)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva, kun teit blogin Unkarin tunnelmille ja tapahtumille. Blogin nimi ja tietoja minusta -osuuden kuvaukset ovat aivan mainiot.:)

    Kampusalue ja sun kämppä näyttävät kauniilta. Toivottavasti vietät mukavan viikonlopun, mitä teetkään! Miss U!<3

    VastaaPoista
  4. Edellinen kommentti oli tosiaan Lotalta eikä keneltäkään anonyymilta blogitirkistelijältä.;)

    VastaaPoista