Tänään ohjelmassa oli siis odottelua. Sen tiesin jo etukäteen, joten yllätys ei ollut suuri, kun liityin opiskelijatoimiston ovella jonon hännille. Tavoitteena oli siis saada opiskelijakortti, vaikka en ole opiskelija, vaan "pelkkä" työharjoittelija. Mulla ei siis ole opinto-oikeutta ja olen Cimo:n stipendiharjoittelija (ja sillä mittapuulla "rikas"!). Tunnin odoteltuani ja selviteltyäni tilannetta ystävällisen ja mutta hyvin harvasanaisesti englantia puhuvan pojan kanssa ajattelin jo, että parempi poistua takavasemmalle, koska taakseni oli kerääntynyt jo jokseenkin paljon palvelua odottavaa väkeä. Lopulta toisella tiskillä multa vain pyydettiin pari valokuvaa ja kysyttiin, koska aion lopettaa opiskeluni. "Vuoden päästä", oli spontaani vastaus: eihän sitä tiedä, jos ihan kokonaisen kuudennen vuoden kulutan vielä yliopiston penkkejä. Sain (väliaikaisen) opiskelijakortin ja virallisen kuulemma parin kuukauden päästä. Voimassaoloaika 2010-2011. Juhuu, tänne voisi palata vielä myöhemminkin reissaamaan, kun edullisista normilipuista saatavalla 60% alennuksella matkustaa aika huokeaan hintaan.
Hassua muuten, että niin opiskelijakorttilomakkeessa kuin tilinavaamislomakkeessa oli molemmissa kohta "mother`s maiden name". Mitä ne sillä tiedolla tekee, varsinkin kun muita äitiin liittyviä tietoja ei tarvinnut antaa? Onneksi pankkipalvelu yliopistolla oli mukavaa ja ymmärrettävää (verrattuna kaupungilla olleeseen pankkiin, jossa ei haluttu tehdä mulle tiliä ollenkaan). Hassua myös, että mun nimi herättää täällä huomiota: "Oho, sullahan on unkarilainen nimi, miksi?" En mä tiedä, kun äiti ja isäkään ei tienny sen olevan unkarilainen. :p
Pankkiasioista tuli mieleen täkäläinen taloustilanne. Ihmettelen, miten ihmiset tulee täällä toimeen: esimerkiksi vastavalmistunut lääkäri saa täällä palkkaa 300e/kk ja jatko-opiskelijan stipendi on saman verran. Alle puolet mun harjoittelustipendistä. Onhan täällä keskimäärin halvempaa (julkinen liikenne, ruoka) mutta toisaalta esim. suuri osa ostoskeskusten kaupoista on ihan samoissa hinnoissa kuin Suomessa. Lääkäreitä tosin kuulemma lahjotaan, koska kaikki tiedostaa, että palkkataso on kaukana siitä, mitä sen pitäisi olla.
Unkarissa asuvana suomalaisena sain kutsun suurlähetystöön Mari Kiviniemen kunniaksi järjestettävään vastaanottoon, joka järjestetään viikon päästä. Saa nähdä, jos pääsisi piipahtamaan silloin Budapestissa. Muuten täksi viikoksi on tiedossa kurssien suunnittelua. Jospa viikon hengailun jälkeen saisi tehokkuusvaihteen viimein päälle. :)
Heh, tosi jännä toi äidin tyttönimi-kohta kyllä. Ehkä siellä periytyy nimet sit jotenkin vähän eri tavalla, tai se on nmuuten tärkeä tieto (jostain mystisestä syystä). Tai sitten vaikka vaan jokin relikti jostain 1700-luvulta.. :-D
VastaaPoistaMä uusinta-aloitin ranskan tänään, tulin juuri ensimmäiseltä luennolta. Kylläpä on jännää, toivottavasti nyt sit pääsisin käyttämäänkin paljon kieltä, ja reissailemaan. :-D
jos lähetystöön pääsee käymään, niin kannattaa mennä. niillä on yleensä hyvää ruokaa tai kaffea ;) (se tärkein pointti..)
VastaaPoistaalun byrokratia on aina se ikävin vaihe, kun pitää jonottaa joka paikassa ja selittää asioita huonosti enkkua osaaville. nythän sä olet siis jo voiton puolella :) tästä se lähtee :)
Taru: No jos kaffea saa niin sitten.. :p miten pääsen lukemaan sun blogia vai pääsenkö?:D
VastaaPoistano toi mun blogi on salattu, ellen mä anna lupaa lukea sitä. mut sitä varten pitää luoda tunnukset livejournaliin. tosin en mä edes kirjota sinne enää mitään :D koulustressi on poissa, joten avautumisen aiheita ei tunnu riittävän (eikä oppilaiden tasapaksut aineet taida olla muita kiinnostavaa) ;)
VastaaPoista