Lähtötunnelmia

Tämä taitaa olla viimeinen kerta, kun kirjoitan blogia Unkarissa, ainakin tältä erää. Tuntuu siltä, ettei siitä ole kauaakaan, kun tätä blogia tänne aloin väsätä. Syksy meni hujauksessa. Päivien virran vietävänä tulee välillä pelokas olo: taas on yksi elämänjakso ohi, mitä seuraavaksi? Ennen tulevaisuuteen liittyviä syvällisempiä pohdintoja aion kuitenkin nauttia joulusta täysin siemauksin.

Unkarissakin on tällä hetkellä varsinainen joulusää. Lunta on pyryttänyt useampana päivänä, ja tänään sitä tuli niinkin paljon, että lentokenttä suljettiin. Toivon, että ylihuomenna ei olisi ongelmia lähdön kanssa, vaan pääsisin aluksi junalla kentälle asti ja sieltä Wizzairin siivin ilmaan. Unkari ei ole kuitenkaan mikään tekniikan tai asioiden järjestelemisen ihmemaa, joten jonkin verran jännittää.

Kulunut viikko oli mukava ja varsin haikea. Keskiviikkona oli opiskelijoiden ja opettajien yhteinen pikkujoulu laitoksen tiloissa. Ruoasta ja juomasta ei ollut puutetta: suomalaisista herkuista tarjolla oli muun muassa opiskelijoiden leipomia pullia ja pannukakkua. Salmiakkishottejakin oli tarjolla halukkaille. Juhla alkoi jo iltapäivästä opettajien kesken työhuoneessa ja jatkui sitten iltamyöhälle. Ohjelmassa oli Suomi-aiheisia tietokilpailuja, arvontaa ja tietenkin vapaata jutustelua. Eilen perjantaina oli vielä laitoksen henkilökunnan pikkujoulu, jonne sain kutsun myös. Oli vielä mukava tavata viimeistä kertaa työkaverit siellä.

Olen tavannut tällä viikolla myös lomille lähteviä kavereita. Eilen kävin Imon kanssa syömässä kivassa ravintolassa. Näin myös unkarilaista (tyttöä) Timiä, johon tutustuin pari kuukautta sitten puolalaisen Marcelan kautta. Paettiin Timin kanssa kylmää viimaa ihanaan ja tunnelmalliseen teepaikkaan, jonka nimi on Carpe Diem. En juonut Carpe Diemissä kuitenkaan teetä vaan ihanan suklaista Baileys-kaakaota. Tuossa lämpimässä ja kauniissa paikassa olisi vierähtänyt vaikka koko ilta.<3 Huomenna näen vielä toivottavasti unkarilaisen Ildikon.

Kävin viikolla myös kaupungin keskustassa olevalla joulutorilla. Ostin äidille unkarilaista käsityötä, kauniin joululiinan. Lisäksi ostin myös valkosipulin makuista juustoa juustoa eräältä herrasmieheltä, joka oli tuttu mulle jo syysmarkkinoilta. Tuolloin alkusyksystä juteltiin miehen markkinakojun luona kaikenlaista Suomeen liittyvää, ja mies muisti mut sieltä. Juusto oli kyllä tosi hyvää!

Lahjaostokseni täällä ovat jääneet minimiin, koska matkalaukkuni rätisi liitoksistaan jo tänne saapuessani. Kahden matkalaukun kanssa en selviäisi monen mutkan ja junanvaihdon kautta kotiin. Tiedän kuitenkin, että joulun ilo syntyy jostain muusta kuin tavarapaljoudesta, enkä itse odotakaan yhtään ainutta joululahjaa. Riittää, että pääsen turvallisesti kotiin, äidin loihtimaan joulupöytään ja kuusen alle lukemaan kirjaa.

Ilonamainen elämä Unkarissa saa siis päätöksensä mutta jatkuu ehkäpä Suomessa, jos mulla on siellä jotain kerrottavaa. ;) Matkalaukkuun syksyn varrella kertyi kannustavia sanoja, opetuskokemusta ja siitä saatua palautetta, oivalluksia elämästä, rohkeutta, elämyksiä, muistoja, uusia ystävyyssuhteita. Kenties hiukan kielitaitoakin, vaikka suomea pääsinkin käyttämään kielitaidon kehittymisen kannalta aivan liikaa (hieno kokemus kuitenkin oli, kun juttelin kaupassa unkariksi erään mummon kanssa: omat kommenttini rajoittuivat ehkä noin kymmeneen sanaan, mutta keskusteli sekin oli, ja ymmärsin jotain mummon puheesta. :D). Huomenna pakkaan matkalaukkuun vielä lastin Túró Rudeja, ja sitten onkin pian aika heiluttaa Unkarille hyvästit, ainakin ensi kesään saakka. :)