Työviikko päättyi varsin mukaviin perjantaitunnelmiin. Käynnistin päivän ystäväni Imon kanssa aamu(päivä)kahveilla yliopiston kahvilassa ja suuntasin sitten työhuoneeseen tietokoneen ääreen. Perjantai osoittautui varsin hiljaiseksi työpäiväksi: laitoksella ei ollut mun lisäksi ketään muita, joten nautin itsekseni hiljaisuudesta, rauhasta ja kirjaston tunnelmasta, vaikka ehdinkin jo kaipailla työkavereita. Sain onneksi kaikki kirjallisuusesseet takaisin määräpäivänä perjantaina, eikä tarvinnut alkaa ketään kovistelemaan, sillä se on aina ikävää.
Tänään mulla ei kyllä ollut tarpeeksi keskittymiskykyä tekstien lukemiseen, vaan päätin jättää homman suosiolla huomiselle. Melko väsyneissä tunnelmissa on tämä päivä sujunut, mutta sain sentään aikaiseksi siivoilla, pyykätä ja naputella joitakin hajanaisia ajatuksia gradutiedostoon.
Eilen lähdin Imon mukana erään suositun unkarilaisen bändin, Quimbyn, keikalle ja Erasmuksen lukukauden päättäviin Good Bye -bileisiin. Keikka oli kyllä hieno elämys, vaikka en unkarilaisista sanoituksista mitään ymmärtänytkään. Bändi oli energinen ja tunnelma katossa ison areenan katsomossa. Suosiosta kertoo ehkä jotain sekin, että lippu oli melko kallis verrattuna yleiseen hintatasoon täällä. .
Keikan jälkeen suunnattiin keskustaan Cool-klubille, jossa vierähtikin aamuyöhön Eramus-meiningissä, joka oli paikoin jokseenkin vauhdikasta. En ole syksyn aikana ihan lämmennyt tuolle Erasmus-juhlimiskulttuurille, joka tuntuu välillä olevan hiukan teennäistä. Toisilleen tuntemattomat ihmiset kaveeraa juhlissa, huutaa kamalasti, ottaa tuhatmäärin kuvia joka ikisestä bileillasta ja lisää ne heti seuraavana aamuna Facebookkiin. Mutta ehkä mä oon vain liian vanha ja tylsä tai jotain. Ja kaiken lisäksi mä en oo Erasmus vaan ope, haha. :) Joka tapauksessa luistelu- ja leffaillat oli kivoja, ja sain monia hyvän päivän tuttuja, muutamia kavereita ja yhden hyvän ystävän Erasmus-tapaamisten ansiosta, joten kyllä niissä hyvääkin oli. Imo on kutsunut mua monta kertaa lähtemään Romaniaan kesällä: suunnitelmissa on, että tulisin kesällä Unkariin ja jatkaisin sitten Imon luo Romaniaan. No, matkasuunnittelua voinee jatkaa sitten, kun pääsen ensin Suomeen, saan gradun kansiin ja kevääksi töitä. :D
Oih, aika haikeaa varmaan on viettää siellä viimeisiä päiviä! Kuulostaa siltä, että on ollut todella antoisa syksy. :-)
VastaaPoistaJa tosiaan, uskon kyllä että tuntuu väsyttävältä olla tommosissa Erasmus-henkisissä bileissä joita kuvailit, mut ehkä tosiaan ollaanki jo "liian vanhoja" semmoiseen.. Oli se nimittäin joskus kivempaakin, muistaakseni. :-D
Ihanaa, kun tuut takas Suomeen kuitenkin, ootan jo tosi kovasti sitä, että nähdään viimein pitkästä aikaa!