Sunnuntaiolo

Olipa lystikäs lauantai-ilta! Alunperinhän mulla oli suunnitelmissa mennä kahville erään unkarilaisen tytön, Evan, kanssa. Lopulta huomasin istuvani jossain kuppilassa kolmen unkarilaisen ja yhden slovakialaisen pojan kanssa, kun Eva lähti kotiin. Suurin osa siis couch surfing -palstan porukkaa, joista yhden olin tavannut kerran aiemmin. Hauskaa oli, ja lopulta päädyttiin poikien kanssa ruokapaikan kautta loppuillaksi Home-nimisen paikan tanssilattialle. Tykkään kyllä paikallisista ihmisistä: rentoja, avoimia, iloisia, aitoja. Ja täydellisiä herrasmiehiä. :) Eräs saattoi mut aamuyöstä kaupungilta kotiovelle vesisateessa.

Nyt onkin sitten hieman väsähtänyt olo, eikä ikkunasta avautuva sateisen harmaa näkymä paljon piristä. Mutta se kuuluu tähän sunnuntaioloon: koska sataa, ei tarvitse olla tehokas. Tänään on täydellinen päivä käpertyä peiton alle ja uppoutua hetkeksi muihin maailmoihin. Johanna Sinisalon novellikokoelma "Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita" on varsin koukuttava: kerrassaan kiehtovia tarinoita. Milkan suklaatakin taitaa olla jääkaapissa vielä jäljellä. :p

Ai niin, ja pitäisikö sitä graduakin hiukan askarrella... tällä hetkellä ollaan gradun kanssa ystäviä. Hetkenä minä hyvänsä tilanne saattaa olla taas toinen. Onneksi sain ohjaajalta ihan kivan ja kannustavan vastausviestin, joka rauhoitti mielen vähäksi aikaa. Joskus gradun kirjoittaminen on mukavaa, eikä sitä malta lopettaa, vaikka kello on pitkästi yli puolen yön.
Miksi se mukavuus aina unohtuu seuraavaan päivään mennessä?

Eräänä sateisena perjantaina

Tänään on satanut koko päivän. Aamulla avasin ensimmäisen kerran silmät: sataa. Herätysaikaa ihan hiukan eteenpäin. 9.30: Sataa edelleen. Vielä torkku. 10.30: Pakko nousta! No, eihän mulla mikään kamala kiire ollut mihinkään, joten join rauhassa aamukahvin moniviljapaahtoleivän kera (ollapa jälkiuuniruisleipää!). Kuuntelin myös sattumalta Juha Tapion vanhoja biisejä. Tuli nostalginen olo. Hienoja biisejä ovat ne vanhat, edelleen.

Pomppiessani vesilätäkköjen yli kohti yliopistoa katselin eriväristen sateenvarjojen joukkoa kadulla. Sinisiä, punaisia, keltaisia, vihreitä varjoja. Sukkani kastuivat heti, koska eihän mulla tietenkään ollut jalassa säähän sopivia kenkiä. Silti hymyilitti. Oon ehkä pohjimmiltani syysihminen: nautin kesästä, mutta toisaalta kesä on ollut mulle aina odotuksen aikaa. Syksy tuo tullessaan haasteita, muutoksia, elämää. Samalla se tuo velvollisuuksia ja vastuuta. Mutta jos ei olisi mitään vastuuta tai velvollisuutta, voisiko kokea olevansa tärkeä? Ehkä positiivinen suhtautuminen syksyyn johtuu myös siitä, että täällä Keski-Euroopassa on vielä aurinkoa ja asteita luvassa. :p

Vietin muutaman tunnin työpöytäni ääressä. Laitoksella oli hiljaista, suurin osa väestä oli jo viikonlopun vietossa. Pohdin ensi viikon tunteja ja kurssien rakennetta. Paljon ideoita, liian vähän aikaa? Tuttu ongelma monelle opettajalle. Satuin huomaamaan hyllyssä Härkösen Häräntappoaseen, ja luin sitä vähän aikaa odotellessani sateen laantumista. Hymyilytti yläkouluikäisen Allun aatokset. En muista, mitä ajattelin kirjasta silloin, kun luin sitä ollessani itse yläkoulussa. Joka tapauksessa Allun mielestä paras ope on sellainen, joka on ihan tavallinen ja joka ei yritä liikaa. Ehkä Allun ajatuksessa piilee pieni totuudensiemen. :)

Yläkoulusta tuli mieleen Leena Khronin teksti "Pian on ulsterin aika", joka löytyi googlatessani novelleja. http://www.kaapeli.fi/krohn/pereat/ulsteri.htm
Teksti on räikeä, vastenmielinen ja järjetön: mutta ovatko kaikki asiat siinä lopulta kovinkaan monen askeleen päässä totuudesta?

Nyt kun kirjoitan tätä, sataa edelleen. Ehkä pysyn sisällä, juon kupin kaakaota ja katson leffan. Näiden syvällisten ajatusten jälkeen vaikkapa Sooloilua voisi olla paikoillaan. ;)


(Ai niin! Olin eilen aivan ihanassa kahvilassa Suuren keltaisen kirkon aukiolla ja join hyvää cappuccinoa, joka oli pakko ikuistaa. Tavattiin siellä yhden unkarilaisen tytön kanssa ja juteltiin muun muassa Lapin lakkareissuista. Kummalliset asiat saattaa yhdistää ihmisiä. :p)

:)

Taidan olla liian väsynyt kirjoittamaan blogia, mutta kirjoitan kuitenkin. Tänään oli kaiken kaikkiaan onnistunut päivä! Yliopistolla hurahti taas aikaa. Menin sinne kyllä vasta puolilta päivin ja suoraan syömään. :D Ruoka on muuten täällä tavattoman kaloripitoista ja LEIVITETTYÄ. Eilen tilattiin kotiin ruokaa, ja kas kummaa, sieltä tuli leivitettyä leikettä (ruokalistasta ei ota erkkikään selvää..) Tänään yliopiston ruokalassa: paistettua ja leivitettyä juustoa! Ihan hyvää, mutta huoh, onneksi kalorit eivät ole näkyvissä... No, joka tapauksessa (sananmukaisen) juustoaterian voimalla kuluikin tunteja työpöydän äärellä ja lopulta olin viimeinen, joka laitoksemme ovet sulki. En tiedä, oliko mikään aikaansaannokseni kovin hyödyllinen, mutta akateemisessa ilmapiirissä on hyvä viettää aikaa. ;) Lisäksi kirjahylly työpöytäni vieressä on oikein kiva, aina löytyy jotain uutta ja mielenkiintoista.

Liputan kyllä niin couch surfing -yhteisön puolesta. Tänään oli tosi mukava ilta tuon sivuston ansiosta. :) Koska en tunne täältä vielä paljon ketään, on sosiaalinen elämä ollut viikon verran vähän rajoittunutta (toki laitoksen porukka ja kämppis ovat mahtavia). Joka tapauksessa sovittiin tänään tapaaminen ihan ex tempore yhen unkarilaisen pojan kanssa sohvasurffauspalstalla tunnin varoitusajalla. Kun odottelin tapaamispaikalla (kaupungin pääaukiolla), mietin että mitenköhän taas tämmöiseen outoon tilanteeseen päädyin.. Mutta lopulta ilta oli huippu: kierreltiin kaupugilla ja "Tomi" näytti, missä on teatteri, museo ym. tärkeät paikat, joihin en ollu vielä ehtinyt tutustua (mun kulttuurikierros oli tähän mennessä rajoittunut Forum-ostokeskukseen, eh.). Istuttiin iltaa terassilla lämpimässä illassa ja sitten vielä tehtiiin laajempi sightseeing ihanalla kuplavolkkarilla. Joskus ilta gradun kanssa voikin vaihtua johonkin jännittävämpään, jos vaan menee eikä mieti liikoja. :D

Nyt mun pitäisi kyllä miettiä nukkumaanmenoa, kun yläkerran naapuritkin on vielä hiljaa (mulla on TAAS kerran hyvin omistuisia naapureita: porukka tulee kotiin puoli yheltä yöllä, pitää hirveää melua, ehkä kolmelta hiljenee, kuudelta väki taas herää ja nainen alkaa imuroida.. ja myös muita kyseenalaisia ääniä kuuluu, koska asun ilmeisesti makuuhuoneen alapuolella....) Kaikkeen tottuu ja onneksi korvatulpat on keksitty, hieno keksintö onkin.

Szia, ystävät. <3

Kyllähän se aika odotellessakin kuluu.

Tänään ohjelmassa oli siis odottelua. Sen tiesin jo etukäteen, joten yllätys ei ollut suuri, kun liityin opiskelijatoimiston ovella jonon hännille. Tavoitteena oli siis saada opiskelijakortti, vaikka en ole opiskelija, vaan "pelkkä" työharjoittelija. Mulla ei siis ole opinto-oikeutta ja olen Cimo:n stipendiharjoittelija (ja sillä mittapuulla "rikas"!). Tunnin odoteltuani ja selviteltyäni tilannetta ystävällisen ja mutta hyvin harvasanaisesti englantia puhuvan pojan kanssa ajattelin jo, että parempi poistua takavasemmalle, koska taakseni oli kerääntynyt jo jokseenkin paljon palvelua odottavaa väkeä. Lopulta toisella tiskillä multa vain pyydettiin pari valokuvaa ja kysyttiin, koska aion lopettaa opiskeluni. "Vuoden päästä", oli spontaani vastaus: eihän sitä tiedä, jos ihan kokonaisen kuudennen vuoden kulutan vielä yliopiston penkkejä. Sain (väliaikaisen) opiskelijakortin ja virallisen kuulemma parin kuukauden päästä. Voimassaoloaika 2010-2011. Juhuu, tänne voisi palata vielä myöhemminkin reissaamaan, kun edullisista normilipuista saatavalla 60% alennuksella matkustaa aika huokeaan hintaan.

Hassua muuten, että niin opiskelijakorttilomakkeessa kuin tilinavaamislomakkeessa oli molemmissa kohta "mother`s maiden name". Mitä ne sillä tiedolla tekee, varsinkin kun muita äitiin liittyviä tietoja ei tarvinnut antaa? Onneksi pankkipalvelu yliopistolla oli mukavaa ja ymmärrettävää (verrattuna kaupungilla olleeseen pankkiin, jossa ei haluttu tehdä mulle tiliä ollenkaan). Hassua myös, että mun nimi herättää täällä huomiota: "Oho, sullahan on unkarilainen nimi, miksi?" En mä tiedä, kun äiti ja isäkään ei tienny sen olevan unkarilainen. :p

Pankkiasioista tuli mieleen täkäläinen taloustilanne. Ihmettelen, miten ihmiset tulee täällä toimeen: esimerkiksi vastavalmistunut lääkäri saa täällä palkkaa 300e/kk ja jatko-opiskelijan stipendi on saman verran. Alle puolet mun harjoittelustipendistä. Onhan täällä keskimäärin halvempaa (julkinen liikenne, ruoka) mutta toisaalta esim. suuri osa ostoskeskusten kaupoista on ihan samoissa hinnoissa kuin Suomessa. Lääkäreitä tosin kuulemma lahjotaan, koska kaikki tiedostaa, että palkkataso on kaukana siitä, mitä sen pitäisi olla.

Unkarissa asuvana suomalaisena sain kutsun suurlähetystöön Mari Kiviniemen kunniaksi järjestettävään vastaanottoon, joka järjestetään viikon päästä. Saa nähdä, jos pääsisi piipahtamaan silloin Budapestissa. Muuten täksi viikoksi on tiedossa kurssien suunnittelua. Jospa viikon hengailun jälkeen saisi tehokkuusvaihteen viimein päälle. :)

Tutustumiskäynti kampukselle.

Läksin heti ensimmäisenä aamuna katsomaan harjoittelupaikkaani, Debrecenin yliopiston kampusta. Päärakennus on kaikessa arvokkuudessaan vaikuttava. Uusbarokkisen, linnamaisen rakennuksen eteen levittäytyy ranskalaiseen tyyliin rakennettu puutarha, jonka keskipisteenä on valtava suihkulähde. Varmaankin jokaisena syksyisenä työpäivänä tulee ihmeteltyä alueen kauneutta.

Suomalais-ugrilaisen kielitieteen laitos sijaitsee päärakennuksen kolmannessa kerroksessa. Ensimmäisen käynnin perusteella laitoksella on tosi mukavaa ja auttavaista porukkaa. Vastaanotto oli lämmin ja viiniäkin tarjottiin. On tietenkin vähän outoa, kun ympärillä puhutaan lähes pelkästään unkaria ja oman tietokoneen Word ym. ohjelmistot ovat unkariksi, mutta toivottavasti opin kieltä syksyn aikana edes vähäsen. Opetus alkaa viikon päästä, ja silloin saan myös tietää syksyn aikatauluista tarkemmin. Tiedän kuitenkin, että omat kurssini kokoontuvat vain kahtena päivänä viikossa, joten elämää on ehkä myös työn ulkopuolella. Jännittää kyllä, miten opiskelijat ottavat opeharjoittelijan vastaan ja miten suomen kielen opettaminen pitkän tauon jälkeen luonnistuu.

Koti itäisessä Unkarissa.

Sain vihdoin aikaiseksi aloittaa blogin kaikkien rakkaiden ystävien painostuksesta. ;) Tämä on nyt neljäs päivä Unkarin maaperällä. Matka tänne oli aika pitkä, koska opiskelijabudjetin turvin lähdin matkaan ah, niin ihanan Wizzairin siivin. Aamu viideltä autolla Seinäjoelle, sieltä junalla Turkuun, lento Budapestiin, juna Debreceniin ja bussilla uuteen kotiin. Eihän tuohon mennyt kuin reilu 14h kaikkine odotteluineen. Onneksi eväänä oli karjalanpiirakoita ja Fazerin sinistä. Kämppikseni ihana Ivett oli vastassa asemalla ja näytti reitin uuteen kotiin. Olin jo aika väsynyt jättilaukkuni raahaamisesta (vaikka täällä sentään on auttavaisempaa miesväkeä kuin Suomessa, mikä nyt ei paljon vaadi..).

Asun siis unkarilaisen Ivetin omistamassa asunnossa kymmenen minuutin kävelymatkan päässä kampuksesta. Kerrostalo on uusittu ja remontoitu hiljan. Asunto on ihana ja se tuntuukin jo näin lyhyen ajan jälkeen kodilta. Mulla on omassa huoneessa hiukan lilaan menevä sisustus niin kuin Sopukadun kodissakin. :) Sisustukseen kuuluu myös kuntopyörä, kaipa tuota täytyy käyttääkin. ;) Kerrostalon vieressä on apteekki, posti ja iso Spar-kauppa. Asumisjärjestelyissä ei siis valittamista.