On taas muutamia päiviä jo vierähtänyt siitä, kun palailin reissusta, joten täytynee päivittää blogia nyt, ettei kaikki unohdu. Hyvä syy luistaa esseenkirjoituksesta. Esseen lisäksi mulla ois mahdollisuus kirjoittaa artikkeli meidän laitoksen vuosittain julkaistavaan artikkelikokoelmaan. Ongelmana vaan on se, mistä artikkelin kirjoittaisin ja onko kirjoittamiseen aikaa, kun hommat on kasaantuneet muutenkin ihan kiitettävästi ja deadlinet lähestyy...
Mutta nyt siis reissujuttuihin! Lähdettiin viikko sitten keskiviikkona jyväskyläläisen vaihtarin kanssa Slovakiaan. Mulla oli jo aiemmin ollut haaveissa käydä Bratislavassa ja Wienissä, mutta kun tutustuin syysseminaarissa Bratislavan suomen kielen lehtoriin, matkasuunnitelma selkiytyi. Saatiin siis yöpyä mukavan opepariskunnan luona kaupungin keskustan lähettyvillä ihanassa asunnossa (uuden kerrostalon kattohuoneisto, 2 kerrosta, iso ulkoterassi hienoine näkymineen ym). Syysväreihin sonnustautunut Bratislava oli oikeastaan vielä kauniimpi kuin olin odottanut. Vanha kaupunki linnoineen ja kapeine kujineen oli kuin retki menneeseen. Turistejakaan ei marraskuisessa kaupungissa juuri näkynyt, joten sai rauhassa vaeltaa ympäriinsä.
Perjantaina suunnattiin sitten aamusta junalla Wieniin, joka on tosi kätevän matkan päässä Bratislavasta. Matkaan kului alle tunti, ja meno-paluu maksoi 11e. Opetuttavamme kertoivatkin, että he käyvät harva se viikko Wienissä, ja vielä vuodenkaan jälkeen ei näkeminen sieltä ole loppunut. Sen uskon kyllä! Aurinko helli kadulla vaeltavia turisteja, joita Keski-Euroopan kahvilakaupungissa kyllä riitti näin marraskuussakin. Lämpötila oli lähemmäs 20 astetta, eikä takkia juuri tarvinnut, vaikka tuulikin välillä aika vinhasti. Siinä auringossa istuessa oli ihan epätodellista ajatella lähestyviä joulumarkkinoita, joiden kojuja markkina-alueelle jo pystytettiin.
Ehdittiin päivässä kiertää kaupungin ydinkeskustaa ja sen nähtävyyksiä ihan mukavasti. Ei otettu mitään stressiä kiertelystä, koska paikasta toiseen juokseminen olisi ollut vastoin kaupungin kiireetöntä ja rentoa tunnelmaa: varattiin aikaa myös rentoon ruokailuun kellariravintolassa ja kahvihetkeen vilkkaan kadun terassilla. Aito sacherkakku oli maineensa veroinen! Mieleenpainuvin kokemus minulle oli vierailu Hofburgin keisarillisessa palatsissa. Ilmoittauduttiin englanninkieliselle opastetulle kierrokselle, johon lopulta osallistui vain me kaksi ja opas. Varsin henkilökohtainen turistikierros siis. Palatsiin tehdyssä museossa oli esillä keisarillisia huoneita, ja kaikista kiehtovimpia olivat tietenkin huoneet ja esineet, jotka liittyivät Itävallan keisarinnan Elisabetin, Sissin, elämään. Sissin elämä ja traaginen kuolema saavat kyllä mielenkiinnon heräämään, ja olin innoissani oppaan kertoessa tarinoita keisarinnasta. En tiedä, oliko miespuolinen matkaseurani yhtä innoissaan. :D Joka tapauksessa minussa heräsi pieni Sissi-kipinä, ja ajattelinkin hankkia käsiini noita vanhoja elokuvia, joita Suomessakin on joskus näytetty.
Alun perin meidän tarkoitus oli lähteä lauantaiaamuna takaisin Unkariin, mutta isäntäväkemme keksi kaikkea sellaista tekemistä, että oli suorastaan pakko jäädä vielä yhdeksi yöksi. Kierreltiin siis autolla Bratislavan ulkopuolella, jonne ei oltaisi muuten päästy. Käytiin kivassa modernin taiteen museossa ja ihmettelemässä historiallisesti merkittävää Devinin linnaa, joka sijaitsee kalliojyrkänteellä Tonavan ja Moravan yhtymäkohdassa. Sitten suunnaattiin rajan yli Itävallan puolelle, jossa käytiin paikallisessa pikku suklaatehtaassa. Olipa siellä herkkua jos jonkinlaista! Mieleenpainuvin "nähtävyys" automatkalla Itävallan puolella oli kuitenkin valtaisa merkkituotteiden outlet-ostoskeskus: merkkiliikkeitä toisensa perään, varsinainen maanpäällinen taivas (tai helvetti). Yhteensä tuolla taisi olla 150 merkkiliikettä Cuccista Calvin Kleiniin. Oli siellä myös sitten joitakin opiskelijankin lompakolle sopivia liikkeitä, kuten Benetton, Puma, Diesel, Esprit. Ja alennukset olivat kohdillaan, kaikista tuotteista lupailtiin vähintään 30 % alennusta. Tosin lähtöhinnatkin olivat aika korkeita. No, me eksyttiin kyseiseen paikkaan niin myöhään, ettei ollut kuin runsas tunti aikaa kierrellä, joten lopulta en löytänyt mitään sopivaa, kun aika kului siihen, että käveli ympäärinsä ja mietti, mihin menisi, kun aikaa on vähän. Mikä tappio ja vääryys!
Pettymystä lievensi se, että poikkesimme paluumatkalla perinteikkääseen itävaltalaiseen viinitupaan, jonka antimet ja ystävällinen palvelu saivat mielen taas kohoamaan. Sunnuntaiaamuna olikin aika suunnata takaisin Unkariin. Paluumatka sujui hyvin, ja pysähdyttiin muutamaksi tunniksi junanvaihdon yhteydessä Budapestiin syömään ja kahville. Muutamassa päivässä ehti lopulta tehdä ja nähdä kaikenlaista. Seuraavat reissut suuntautuvat luultavasti vain Unkarin rajojen sisäpuolelle, koska aika täällä vähenee vähenemistään ja lähikaupan vesipullohyllyn tilalle oli jo ilmestynyt suklaajoulupukkien ja -tonttujen armeija!
Ne Sissi-leffat on ihan parhaita, varsinkin ensimmäinen! <3 Pidettiin niistä maraton joskus Repen Vapaudenkatu-aikoina viimeksi.. Eli uusi maraton vaan pystyyn sit kun tuut takaisin! :-)
VastaaPoistaJa aah, mitä ihania seikkailuja sulla siellä on!
oi ei, kun nää sun matkakertomukset on ihania <3 ei voi todeta kuin että olisinpa siellä :)
VastaaPoistaolen kuullut tosi paljon wienistä, vieläpä erittäin yksityiskohtaisen ja mukaansatempaavan selostuksen. nyt olisi hinku sinneKIN :D ja bratislava, sekin päätyy nyt toivelistoille :) viinituvat, kahvilat, historian havina ja ihanat, vanhat rakennukset houkuttelevat. kerrot kyllä hyvin, vähän liiankin ;)
sun vaihtokausi kuulostaa aivan uskomattoman ihanalta :) nauti täysin siemauksin! ja joulu lähenee, täällä sataa lunta ^^
Lily: Leffamaraton, kyllä, jee! :)
VastaaPoistaTaru: Bratislavassa on vielä Wieniin verrattuna se hyvä puoli, että siellä on mukavan edullista käydä syömässä ja juomassa. Oi, toivottavasti Suomessa ois lunta kun palailen täältä. :) Tiedätkö muuten, miten sun työkuviot jatkuu ens vuoden puolella?